Minä Olin Uskottu Mies.

Näistä Ihmeiden Aikojen Päivistä Kirjaa Pidin

Varhaisin Aamuin,

Myöhäisin Illoin.

Kuin Varjonaan Kuljin,

Kirjaten Kuka Hopeaan Hukutetaan,

Kuka Juustopataan,

Kuka Taas Kepiniskuihin Ja Milloin.



Joskus Iltapäiväaikaan



Kuningas Nousee Päivään Uuteen:

Hänet Hereille Laulaa

Hehkuposki-kerubikuoro.

Ja Pilvet Pakenevat,

Hän Nauttii Aamiaisen Sängyssä

Hierojien Huomassa,

Kunnes Onkin Jo Viinin Vuoro...



Sen Merkeissä Päivä Joutuu Yöksi,



Ja Seurue Kerää Tarpeitaan

Siirtyäkseen Ulos, Jossa

Puutarhoissa Keijut Soittaa

Huilujaan, Harppujaan:

On Bakkanaalit

Lehmuston Varjoissa...



Silloin Kuningas Ymmärtää Kansan Onnen:



Oi Onnea Jakamatonta, Jonka

Kuningas Kansalleen Lahjoittaa

Oi Onnea Kansan, Joka Saa

Kuningastaan Rakastaa!



Joskus Kyllästyessään



Juominkeihin, Kesken Leikin

Kuninkaalliset Kädet Pesee

Kultamaljassa, Viinissä Valellen,

Kuivaa Ne Palvelustytönvahvaan Tukkaan,

Kun Samalla

Alla Kuninkaan Pitelee

Pottaa Poika Alaston, Palellen...



...taas Kuljeskelee Päivä Yöksi,



Ja Seurue Kerää Tarpeitaan

Siirtyäkseen Ulos, Jossa

Puutarhoissa Enkelitkin

Keralla Keijujen Soittavat:

Onnen Puistossa,

Lehmuston Varjoissa...



Hekin Ymmärtävät Yhteisen Onnen, Siksi



Soittavat.

Oi Onnea...



Mekin Ymmärrämme Yhteisen Onnen, Siksi



Soitamme.

Oi Onnea...



Ja Muistakaa: Jos Vain Tahtookin Niin Hän,



Tän Kansan Kauniit Päät Putoaa!

Oi Onnea Kansan, Joka Saa

Kuninkaitaan Rakastaa!